Sivu 20 |
AKT:n jäsenlehti 1/2008 Teema nuoriso Gps-paikantimen ohjelmointi kuuluu puutavararekan kuljettajan erityistaitoihin. Opettajana Erkki Romu. Ylioppilaslikan korkeakoulu puutavararekan puikoissa Teksti ja kuvat Jouni Hentula Tämä on paras kurssini Vaikea näitä on luetella, mutta... No, nosturin käyttö nyt ainakin, vaikka se totta kai vielä vähän vaikeaa onkin, metsässä ajaminen ja tällaista. Ihan hyvä, että on ollut kurssin aikana vähän pahempia kelejä. Siinä ehkä oppii paremmin. Olen aina tykännyt isoista autoista. Kun pikkulikkana kävelin kouluun maantien piennarta pitkin ja iso rekka meni ohi, niin ilmavirta aivan vei minut mukanaan. Vei todellakin, tämä on ihan sieltä asti. Tämä on tosi hienoa, kun haluan kuitenkin tehdä jotakin vähän rankempaa. Tässä tietää tehneensä ja saaneensa aikaankin jotakin, tuumii Noppa. Ajatus hennosta naisesta talvisella tukkilanssilla tekemässä kymmenien tonnien kuormaa ja parhaassa tapauksessa vielä lyömässä raskaita lumiketjuja vetopyöriin jotenkin kraapaisee selkäpiitä. Niin tukkirekkakuljettajan koulutuksessa oleva 22-vuotias Johanna Noppa kuin hänen opettajansa, oikeastaan personal trainerinsa, kun oppilaita on vain yksi, Erkki Romu vakuuttavat, että kysymyksessä on tekniikkalaji, jossa pärjää ilman raakaa voimaakin. Ja, kun puhutaan kymmenistä tonneista, niin työkalujen kuin käsiteltävän tavarankin osalta, loppuu maailman vahvimman miehenkin papu alkumetreille, jos niitä pitäisi lihasvoimin hallita. Vipstaakia olla pitää. Ja haastetta. Istumme JAKKin puuauton hytissä, josta maailmaa katsellaan liki neljän metrin korkeudelta. Johanna Noppa kertoo rekkojen kiinnostaneen häntä jo pienestä tytöstä alkaen. Ensi tuntumaa maanteiden jätteihin hän otti tien pientareella. Ohiajavan rekan ilmavirta pisti hiukset hulmuamaan mukavasti. Jaa, että miksi istun tässä nyt? No, siihen ei ole mitään aivan yksiselitteistä vastausta, mutta haluan ehdottomasti tehdä rekkahommia, sanoo puolitoista vuotta kappaletavaraa täysja puoliperävaunullisilla rekoilla eri puolille Suomea ja muihin Pohjoismaihin sekä Baltian maihin ja Puolaan ajanut Johanna Noppa. Aika paljon kokemusta puolentoista vuoden työuraan nähden? Työssä oppimista Kouluttaja Erkki Romu on, kuinkas muutenkaan, tukkirekan kuljettaja itsekin. Jalasjärven aikuiskoulutuskeskukselle mies on tehnyt opetustöitä kolmisen vuotta. Kurssit alkavat neljän kuukauden välein, jos on oppilaita. Tukkirekan kuljettajakoulutukseen tulevilla on yleensä kokemusta rekan kuljettamisesta, joten koulutus on melkein kokonaisuudessaan työssä oppimista. Pulpetissa istumalla ei tätä hommaa opita. Jos esimerkiksi työturvakorttia ei ole suoritettuna, joutuu sen tietysti istumaan. BECEkortti pitää olla jo tullessa. Tällä hetkellä Johanna on ainoa koulutettava, kun ei ollut muita tulijoita. Yleensä on kaksi kerrallaan eli hytti täynnä. Me yritettiin Toivosen Aulin kautta saada Naiswaystä Johannalle kaveri, mutta hän ei saanut sitten kuitenkaan tuloaan järjesteltyä. JAKK:lla on sopimus kuljettajien koulutuksesta Metsäliiton kanssa. Koulutus on sitä, että puu haetaan metsästä ja viedään tehtaalle tai sahalle. Kuitupuu eli propsi kulkee sellutehtaille Kyröskoskelle tai Kaskisiin, tukkipuut läntisen Suomen sahoille. Rospuuttokelit ovat pahimmoillaan, puurekkojen kuljettajat eri puolilla maata odottavat pakkasten tuloa, että metsään pääsisi vähän aikaisemmin kuin viime talvena. Silloin tienpohjat jäätyivät vasta tammikuun lopulla. Nytkin alkaa olla jo painorajoitettuja teitä, joihin ei pahimpiin paikkoihin enää pääsekään. Mutta meillä ei vielä ole oikein huonoja paikkoja ollutkaan, kertoo Erkki Romu. Tietokoneohjelman tekokin ensiksi jännitti vähän, mutta kyllä sekin nyt jo menee. Onhan siellä kaikenlaisia hienouksia. Perusjuttu on se, että löytää pinon, pystyy lähettämään nippukaaviot ja ajopalautteet. Se on loppujen lopuksi aika selkeä homma, sanoo Johanna. Nykyään ei paperia liikutella enää ollenkaan. Tilitykset ja kaikki riippuu siitä, mitä me täällä tehdään. Siinä on gps ja puhelinkin, jolla saa yhteyden ajojärjestelijänä toimivaan Metsäliiton tietokoneeseen, joka näyttää nippujen paikat. Täältä löytyvät puunomistajan tiedot, mihin viedään ja kuinka paljon saadaan ottaa. Nyt on ajettu kuormia Kyröskoskelle ja paluukuormat Kyröskoskelta Kaskisiin, sanoo Romu. Päivän keikalle tulee mittaa helposti 400 kilometriä, enemmänkin. Romu ja Noppa ajavat yhdessä viidestä seitsemään kuormaan viikossa. Kerran viikossa on huoltopäivä, jona aikana vaihdetaan öljyt ja renkaat, rasvataan nippelit ja nappelit niin nosturista kuin vetovaunustakin. Se on sitä työn yhteydessä oppimista. Johanna on hyvin oppinut tämän homman. Hän uskoo, mitä neuvoo, Erkki Romu naurahtaa. Tarkoitus on, että näillä opeilla pääsee metsään ja kuorman kanssa metsästä pois. Ei aina mitään herkkua Puutavararekkaa ajavia naisia ei kasva joka oksalla, eikä miehiäkään tahdo aina löytyä kursseille asti. Johanna sanoo, että kun kerran kurssille tulee, homma on otettava tosissaan ja työn kannalta. Se on munkin kannalta mukavaa, siitä mä olen tykännyt, että on sellaiset kurssilaiset, jotka haluavat oppia. Heidän kanssaan on mukava tehdä töitä, vaikkei tämäkään Pino pitää löytää Johanna Noppa kaivaa tietokoneen paikantimelta kartasta kohdan, josta Aikamoinen maastoauto Puurekkakoulutus kestää viisi kuukautta, joista yksi on työharjoittelua. Sitten on kurssi käyty ja edessä työelämä. Yhdistelmäajoneuvon kuljettamiseen oikeuttavan BECEajokortin lisäksi tukkirekan kuljettaminen edellyttää taitoja, joita ilman ei pärjää pikiteiden ulkopuolella eikä maastossa. Rekkakortinkin Noppa ajoi Jalasjärvellä pari vuotta sitten. On tämä nyt kuitenkin vähän eri auto kuin tavallinen rekka. Aikamoinen maastoautokin, tässä on kaikenlaisia lukkoja, ja kun laittaa rullat, veto siirtyy neljälle pyörälle. Kaikenlaista tässä on oppinut. Tässähän on aivan eri ihminen kuin ennen kurssia. Ilmavirran hulmuttamat hiukset koulutien varrella olivat Johanna Nopan ensi kokemus rekoista. Se vei mukanaan, tänne asti. haettiin eilinen kuorma Kyröskoskelle. Pirttimaa Jurvan ja Kauhajoen rajamailta, näyttää sormi. Näytön mittakaavaa suurentamalla monitorille saa näkymään Kyröskosken ja koko hankinta-alueenkin. Maastossa mittakaavaa pienennetään, ja puutavaran voi paikantaa metrien tarkkuudella. aina mitään herkkua ole. Kaikilla kurssilaisilla on kuitenkin ollut kova halu oppia tämä asia, summaa Erkki Romu kokemuksiaan koulutettavista. Tämä on muutenkin paras kurssi, millä olen ollut, sanoo yhdeksäntoistavuotiaana ylioppilaaksi kirjoittanut Johanna Noppa. 20
Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
Page 17
Page 18
Page 19
Page 20
Page 21
Page 22
Page 23
Page 24
Page 25
Page 26
Page 27
Page 28
Page 29
Page 30
Page 31
Page 32
|
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|