Sivu 48

UUTUUSTUOTTTEET KEITTIÖMAAILMAN UUDET TUULET RETROVÄRILLÄ ILMETTÄ KATTAUKSEEN Iittalan musta Teema-sarja (Prisma, Sokos) palaa kaupan hyllyille. Iloista pilkettä kattaukseen saat yhdistämällä useita värejä keskenään. KANSI MONEEN KÄYTTÖÖN Lékuén silikonikannet (Sokos) sopivat minkä tahansa pyöreän kulhon tai kattilan päälle. Silikonikansi sulkee astiat muovikelmua tai kattilankantta tiiviimmin. Jääkaapissa hajut ja maut pysyvät omissa astioissaan, eivätkä tartu muihin aineisiin. Kannet toimivat erinomaisesti myös kattilankansina vaikkapa perunoita keitettäessä. Kansi pysyy tiiviisti kattilan päällä, mutta avautuu reunasta aina tarvittaessa sen verran, että höyry pääsee pois. Kannen avautumisesta kuuluva "hop-hop-hop"-ääni kertoo kiireiselle kokille, kun on aika vähentää lieden tehoa. Kannen tarrautuminen kulhoon perustuu alipaineeseen: kun kulho peitetään kannella, osa kulhossa olevasta ilmasta puristuu pois ja kulhon sisälle jää matalampi paine kuin sen ulkopuolelle. Syntyvä imu on niin voimakas, että kulhon voi jopa nostaa ilmaan kannesta kiinni pitäen. Kun kantta käytetään kattilan päällä, kiehumisen aiheuttama paine kuitenkin pääsee purkautumaan reunan alta. Imu ei siis ole niin voimakas, että kiehuminen synnyttäisi räjähdysvaaran. MITÄ SILIKONI ON? Vastoin yleistä käsitystä silikoni ei ole öljypohjainen tuote, kuten muovi. Silikoni on pii-happiyhdiste eli silikaatti. Erilaisia silikaatteja esiintyy käytännöllisesti katsoen kaikessa luonnonkivessä, hiekassa, savilaaduissa ja jopa vedessä. Maankuoresta 27 % on pii-alkuainetta. MAANLÄHEISTEN VÄRIEN YSTÄVILLE Kultakeramiikan Helmi-astiasarjan (Prisma) värimaailman luovat pistaasi ja kaakao. Näitä värejä on helppo yhdistellä toisiinsa. Astiat valmistetaan kestävästä vitroposliinista ja kestävät mikron, konepesun, pakastuksen ja uunin. KAULIMISEEN VAUHTIA HeiRolin silver-pinnoitettu kaulin (Prisma) on valmistettu teräksestä ja siinä on tarttumaton pinnoite. Kahvat ovat mustaa nylonia. Kaulinosan pituus 25,5 cm. Kaulin voitti TV1:n Kuningaskuluttajan kaulintestin lokakuussa päihittäen sekä puu-, muoviettä silikonikaulimet. PRISMAKUVASTO NETISSÄ Prisman Nettikuvasto on uusi, vain internetistä löytyvä erikoiskuvasto. Sivuilta saa kätevästi tietoa ajankohtaisista tuotteista. Tutustu myös kilpailuun, jossa arvotaan tuotepalkinto osoitteessa www.s-kanava.fi 48 | ÄSSÄ

Section 1

Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
Page 17
Page 18
Page 19
Page 20
Page 21
Page 22
Page 23
Page 24
Page 25
Page 26
Page 27
Page 28
Page 29
Page 30
Page 31
Page 32
Page 33
Page 34
Page 35
Page 36
Page 37
Page 38
Page 39
Page 40
Page 41
Page 42
Page 43
Page 44
Page 45
Page 46
Page 47
Page 48
Page 49
Page 50
Page 51
Page 52
Page 53
Page 54
Page 55
Page 56

Miksi näet tämän sivun?

Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.

Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.

Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.


Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä.
© Copyright 2004-2006 Mederra Oy