Tiliehdot |
Perustilin yleiset ehdot Osapuolet: Osapuolia ovat luotonantaja ja tilinhaltija. Luotonantaja on Resurs Bank AB, jäljempänä RB. Tilinhaltijoita ovat se tai ne, joille tili on myönnetty. Yleistä tilistä: Tili myönnetään hakemuksesta. Tilin myöntämistä edeltää luottoharkinta ja myöntämisestä päättää RB. Kun tili myönnetään, samalla vahvistetaan luottoraja, johon rajaan asti ostoksia saa tehdä kortilla. Sen jälkeen tilinhaltija vahvistaa luottorajan allekirjoittamalla luottohakemuksen. Allekirjoituksellaan tilinhaltija sitoutuu myös noudattamaan kyseisiä tiliehtoja. Jos tilinhaltija haluaa myöhemmin nostaa luottorajaansa, suoritetaan uusi luottoharkinta. Mikäli tiliä ei ole kertaakaan käytetty yhden vuoden aikana, RB pidättää oikeuden laskea myönnettyä luottorajaa ajankohtaisen velkasaldon tasolle. RB:n tulee ilmoittaa tästä tilinhaltijalle ja muutos tulee voimaan kuukauden kuluessa ilmoituksesta. Tilikorttia voi käyttää yhdessä tai useammassa tilikorttijärjestelmään liittyneessä myyntipisteessä myyntipisteen soveltamien ehtojen mukaisesti. Henkilötietojen käsittely: RB käsittelee tilinhaltijan henkilötietoja henkilötietolain ja luottolaitoslainsäädännön mukaisesti. Tilinhaltija hyväksyy sen, että hänen henkilötietonsa rekisteröidään RB:n asiakasrekisteriin. RB saa käyttää tilinhaltijan henkilötietoja ainoastaan tilinhaltijan asiakkuuden hallintaan sekä täyttääkseen viranomaisten asettamat ja muut lain mukaiset velvoitteensa. Tietoja voidaan käyttää myös RB:n riskienhallintaan ja tuotekehitykseen sekä tilinhaltijan erillisellä suostumuksella markkinointitarkoituksiin. Tilinhaltija hyväksyy myös sen, että tietoja voidaan luovuttaa ulkopuoliselle perintäyhtiölle tai muulle osapuolelle, mikäli tämä on tarpeen tiliehtojen mukaisten velvollisuuksien täyttämiseksi. Tietojen luovutusoikeus koskee myös kaikkia samaan konserniin kuuluvia yhtiöitä sekä muita RB:n yhteistyöyrityksiä EU:n ja ETA:n alueella. Tilinhaltijalla on oikeus muuttaa ja oikaista virheelliset tietonsa ja oikeus tarkistaa RB:n asiakasrekisteriin merkityt henkilötietonsa. Halutessaan käyttää tarkastusoikeuttaan tilinhaltijan on esitettävä pyyntö kirjallisesti RB:lle ja samalla varmistettava henkilöllisyytensä. Nimenja osoitteenmuutos: Nimenja osoitteenmuutoksesta on ilmoitettava kirjeitse, faksilla tai sähköpostitse viipymättä RB:lle. Ilmoittamatta jätetystä osoitetietojen päivityksestä veloitetaan tällä hetkellä 5 . Nimenmuutoksen yhteydessä ilmoitukseen on liitettävä kopio kuvallisesta henkilötodistuksesta ja tilikortti kahtia leikattuna. Tilikortti: Hyväksyttyään luottohakemuksen RB toimittaa tilikortin tilinhaltijalle tämän ilmoittamaan osoitteeseen. Myönnetty tilikortti on henkilökohtainen ja tilinhaltijan vastuulla. Korttia voi käyttää vain korttiin merkitty tilinhaltija. Korttia voidaan käyttää ostoihin kulloinkin voimassa olevien tiliehtojen mukaisesti. Oikeus käyttää tilikorttia on voimassa määräajan, joka on kolme vuotta myöntämispäivästä. Kortin voimassaolo päättyy korttiin merkityn kuukauden viimeisenä päivänä. RB toimittaa tilinhaltijalle ennen kortin voimassaolon päättymistä uuden kortin, mikäli tiliehtoja on noudatettu. Tämän jälkeen oikeus käyttää tilikorttia jatkuu automaattisesti kolme vuotta kerrallaan, ellei RB irtisano oikeutta käyttää tilikorttia viimeistään kuusi kuukautta ennen kunkin kolmen vuoden voimassaoloa. Tilikortin käyttöoikeuden irtisanominen ei vaikuta tilinhaltijan jo tekemiin ostoksiin eikä hänen oikeuteensa maksaa luotto tämän luottotilisopimuksen ehtojen mukaisesti. Tilikortti on RB:n omaisuutta ja tilinhaltija on RB:n pyynnöstä velvollinen palauttamaan kortin. Tilinhaltija vastaa palautukseen mahdollisesti liittyvistä kustannuksista. Tilikortti tulee säilyttää huolellisesti. Tilikortin katoamisesta on syystä riippumatta ilmoitettava välittömästi RB:lle tai RB:n osoittamalle asiamiehelle. Tilinhaltija ei vastaa oikeudettomasta käytöstä, jos i) tilikorttia on käytetty sen jälkeen, kun ilmoitus katoamisesta tai oikeudettomasta hallussapidosta on tullut RB:lle tai RB:n osoittamalle asiamiehelle; tai ii) myyntipiste on hyväksynyt kortin maksuvälineeksi tarkistamatta kortinhaltijan oikeutta käyttää korttia. Tehdessään tilikortilla ostoja tilinhaltija on velvollinen esittämään kuvallisen henkilöllisyystodistuksensa. Tilinhaltija hyväksyy allekirjoituksellaan veloituksen tililtä. Tilinhaltija vastaa tililtä tehdyistä ostoista ja siitä, ettei myönnetty luottoraja ylity, sekä sitoutuu maksamaan RB:lle koron ja muut maksut joko perustai erikoistiliehtojen mukaisesti. Tilinhaltija tai tilinhaltijat vastaavat yhteisvastuullisesti kaikista velvoitteista RB:tä kohtaan, riippumatta siitä, kumpi näistä on tehnyt ostoksen. Jos tilinhaltijan maksusuoritus on viivästynyt ja/tai luottoraja saavutettu, ei korttia saa käyttää ostoihin. Maksut: RB lähettää tilinhaltijalle tämän ilmoittamaan osoitteeseen esitäytettyjä tilisiirtolomakkeita kuukausittaisia suorituksia varten. Tilisiirtolomakkeella ilmoitetaan ajankohtainen velkasaldo ja käytettävissä olevien maksuerien suuruus. Riippumatta siitä, onko tilinhaltija saanut tilisiirtolomakkeet tai ei, on maksu suoritettava, jos tilisiirtolomakkeet on lähetetty tilinhaltijan RB:lle viimeksi ilmoittamaan osoitteeseen niin hyvissä ajoin, että tilisiirtolomakkeen olisi tullut olla tilinhaltijan luona viimeistään 14 päivää ennen eräpäivää. Alin kuukausittainen suoritus on tällä hetkellä 15 . Maksu tulee suorittaa kuukausittain viimeistään tilisiirtolomakkeeseen merkittynä eräpäivänä. Tilinhaltija voi myös valita maksuvapaan kuukauden, mistä veloitetaan 3. Mahdollisuudesta ilmoitetaan suoraan kyseisen kuukauden tilisiirtolomakkeella. Ensimmäisen maksun tulee tapahtua sinä kalenterikuukautena, joka seuraa ostokuukautta, ellei muusta ole erikseen kirjallisesti sovittu. Maksettaessa on käytettävä niitä tietoja, jotka ilmenevät esipainetusta lomakkeesta. Jos maksu tapahtuu muulla tavoin, RB suorittaa tilitutkimuksen, josta se veloittaa maksun, joka tällä hetkellä on 5 . Perustilin korko ja maksut: Velan korko lasketaan kuukausittain kulloinkin voimassa olevan velkasaldon perusteella. Korko on tällä hetkellä 30 päivän Euriborkorko (viitekorko) lisättynä 17 prosenttiyksiköllä (marginaali) ja käyttäen 360 arkipäivää jakajana. Laskennassa käytetään kyseisen laskentakuukauden ensimmäisenä arkipäivänä vahvistettua korkoprosenttia. Tilin avausmaksu on tällä hetkellä 28 ja kuukausittainen tilinhoitomaksu tällä hetkellä 3,20 . Todellinen vuosikorko 1000 euron luotolle on nimelliskoron 19,39 % mukaan laskettuna 28,9 %. RB:llä on oikeus periä tilinhaltijalta normaalin tiliotteen lisäksi erikseen tilinhaltijan pyynnöstä annettavasta tiliotteesta käsittelymaksu 3 . RB voi korottaa näissä ehdoissa mainittuja maksuja ja palkkioita joka kolmas vuosi, mikäli muuttunut kustannustaso vaatii. Muutos astuu voimaan kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun ilmoitus tilinhaltijalle on tapahtunut. Tilinhaltijalla on tällöin myös oikeus irtisanoa tili ilmoittamalla siitä mainitun ajan kuluessa. Laiminlyönnit: Jos maksu tapahtuu tilisiirtolomakkeeseen merkityn eräpäivän jälkeen, RB lähettää kirjallisen huomautuksen tilinhaltijalle, jolloin veloitetaan huomautusmaksu, joka tällä hetkellä on 5 . Lisäksi veloitetaan viivästyskorko, joka vastaa joko perustiliehtojen mukaista juoksevaa velan korkoa tai korkolain 4.1 §:ssä määrättyä viivästyskorkoa, mikäli tämä on korkeampi. Mikäli RB tekee tilinhaltijan kanssa maksusuunnitelman erääntyneestä velasta, lisätään siihen maksusuunnitelman laatimismaksu, joka tällä hetkellä on 29 . Luottorajan ylityksestä perittävä maksu on tällä hetkellä 5 . Mikäli tilinhaltija ei noudata luottotilisopimuksen ehtoja, on RB:llä kuluttajansuojalain mukainen oikeus irtisanoa luotto erääntymään maksettavaksi kokonaisuudessaan heti. RB:llä on oikeus vaatia maksua erääntymättömästä saatavan määrästä, ottaa myyty tavara takaisin tai ryhtyä muihin erityisiin toimenpiteisiin, mikäli 1) maksu on viivästynyt vähintään kuukauden ja viivästynyt määrä on vähintään 10 % kokonaisluoton määrästä tai jos viivästyminen koskee useampia eriä, joiden määrä on vähintään 5 % erääntyneestä luotosta tai jos se käsittää RB:n koko saatavan; tai 2) tilinhaltija syyllistyy muuhun vastaavanlaiseen sopimusrikkomukseen, jota voidaan pitää olennaisena. RB:llä ei kuitenkaan ole oikeutta vedota korkolain 4.1 §:n mukaisiin seuraamuksiin, mikäli maksu johtuu viivästyksestä, joka on seurausta tilinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muihin näihin verrattavasta olosuhteesta, joka on hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella paitsi, jos viivästystä sen kesto ja muut olosuhteet huomioiden voidaan pitää RB:n kannalta kohtuuttomana. Tilin lopetus: Tilinhaltijalla on oikeus maksaa luotto takaisin ennenaikaisesti ilman lisäkuluja. Tilinhaltijan lyhentäessä velkaa ennen eräpäivää lasketaan jäljellä oleva laina-aika maksua seuraavasta ensimmäisestä eräpäivästä. Tiliä lopetettaessa tilinhaltijan on lähetettävä kortti/kortit RB:lle kahtia leikattuina. Tili on voimassa, kunnes tilinhaltija tai RB lopettaa tilin. RB:n vastuu tavaroista: Myyntipiste vastaa myydyistä tavaroista tai palveluista kauppasopimuksen ja voimassaolevan lain puitteissa. RB vastaa kuluttajasuojalain mukaisesti siitä, että mahdollinen hinnanalennus tai kauppahinnan palautus huomioidaan velkasaldossa ja mahdollisesti jo maksettu osa kauppahinnasta palautetaan. Myydyn omaisuuden omistusoikeus on myyjällä eli Bauhausilla, kunnes tuote on täysin maksettu. Kaikki saatavat, jotka RB:llä on tilinhaltijalle luotollisesta myynnistä, on luovutettu SEB Finans AB:lle. Vastuunrajoitus: Osapuoli ei ole vastuussa siitä, mikäli sopimuksessa asetetun velvoitteen täyttäminen estyy välittömästi tai välillisesti johtuen laista, viranomaisen määräyksestä, sodasta, kapinasta, lakosta, boikotista, saarrosta tai muusta tapahtumasta, joka on osapuolen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Mikäli annetut tiliehdot ovat ristiriidassa myyjiä ja luotonantajia koskevien pakottavien säännösten kanssa, noudatetaan ehtoja annettujen säännösten mukaisesti. RB ei korvaa muusta syystä aiheutunutta vahinkoa, mikäli RB on noudattanut normaalia huolellisuutta. RB ei ole vastuussa aiheutuneesta välillisestä vahingosta. TILIkorTTI uja! n kul koa! ilma r ä an ko väss 0 päi aikaa ilm 0 6 aksu m ksa 3 · Ma 2 kk osa a1 · Jop Luotonantaja: Resurs Bank AB, PL 3900, FI 00002 Helsinki Puhelin asiakaspalvelu: 09-622 43 08 Telekopio asiakaspalvelu: 09-622 43 59 RF00767 802
Page 1 Page 2 |
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|