Sivu 22

Inga-Liisa Kautto huolehtii, että linnuilla riittää talvisinkin ruokaa. Tom Björklund asettelee kaukoputkea valmiiksi bongausta varten. Talviruokinta pitää hengissä Talvilintujen tarkkailu ei tarvitse välttämättä raameikseen yhtä ja ainoaa viikonloppua: linnut tuovat iloa läpi vuoden. Inga-Liisa Kautto sanoo saaneensa lintuinnon jo geeneissä, ja lopullinen "hurahtaminenkin" tapahtui jo vuosikymmeniä sitten. "Lintuharrastus on hiipinyt hiljakseen ja tullut jäädäkseen. Saan linnuista ja niiden tarkkailusta paljon iloa. Kuulokin on tullut tarkemmaksi: luonnossa linnut ovat kuin sinfoniaorkesteri, josta harrastuksen myötä olen alkanut erottaa erilaisia soittimia. Nytkin tuolta kuuluu lupaavaa piipitystä, taitaa puukiipijä tulla aterioimaan." Kauttojen omakotitalon molemmin puolin on ruokintapisteitä. Pikkuvarpusten lisäksi Inga-Liisan murkinoilla käy viherpeippoja, närhiä, mustaja räkättirastaita, punatulkkuja, variksia, varpusia, talitiaisia, tikkoja, keltasirkkuja ja sinitiaisia. "Tikat tykkäävät talipalloista, sinija talitiaiset puolestaan osaavat kiivetä narua pitkin ja nokkia talia nurinkäännetystä kukkaruukusta. Pähkinät maistuvat monelle, murskaan ne kaulimella pienemmiksi, ja 15 kilon auringonkukansiemensäkistä riittää siemenautomaatteihin pariksi talveksi. Kaurakin kelpaa." "Lintulaudan äärellä on ollut oikea viherpeippokuhina. Enimmillään siinä on aterioinut 14 lintua, neljällä sivulla yksi kullakin, loput maassa pudonneita siemeniä nokkimassa." Suomen runsaasta 240 pesimälajista noin 70 jää sinnittelemään myös talveksi. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia, joten ihmisen tarjoama talviruokinta auttaa monta talvehtivaa lintua selviytymään kevääseen. "Paljon energiaa sisältävä ruoka auttaa lintuja kestämään koviakin pakkasia, muutoin lintukantamme pienenisi" muistuttaa Lauri Hänninen. , Myös oravat natustelevat mielellään lintujen ruokaa, mutta Kauttojen pihamaalla tikut ja takut eivät niin vain lintulaudalle pääsekään. Inga-Liisan lauta nököttää rautaputken päässä. "Oravatkin ovat tervetulleita ruokailemaan, kunhan eivät kaikkea popsi. Kolme oravaa pistäytyy silloin tällöin, ei muuta kuin lisää ruokaa vain!" "lintulaudan äärellä on ollut oikea viherpeippokuhina. enimmillään siinä on aterioinut 14 lintua." kulua. Sen lisäksi, että hän osallistuu kerran talvessa BirdLifen järjestämään pihabongaukseen, merkintöjä kertyy myös Luonnontieteellisen keskusmuseon ruokintapaikkaseurantaa varten. "Ja se on jo kokopäivätyötä" nau, rahtaa tarkkailijatar. "Lisäksi olen mukana kolme kertaa vuodessa lintujen reittilaskennassa, jolloin kuljetaan 12 kilometrin reitti ja lasketaan kaikki linnut." Eikä sekään ole Inga-Liisalle riittänyt: ulkomaillekin on pitänyt päästä lintuja seuraamaan. "Jos koto-Suomessa on talvilinnut opittu, sitten voi oppia lisää muuttolinnuista. Ja sen jälkeen maailman 10 000 lintulajista on vielä ammennettavaa. Itse lähdin ensin lintupainotteiselle safarille Keniaan, sitten sain elämyksiä Perussa inkapoluilla Andeilla ja Amatsonilla." Perusta takaisin Marjaniemeen. Inga-Liisa osoittaa korkeuksiin kuusen latvaan. Linnut vievät mukanaan Inga-Liisa Kautolle lintujen tarkkailusta on tullut eläkepäivien oivaa ajan22 | Yhteishyvä 1.10

Section 1

Section 2

Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
Page 17
Page 18
Page 19
Page 20
Page 21
Page 22
Page 23
Page 24
Page 25
Page 26
Page 27
Page 28
Page 29
Page 30
Page 31
Page 32
Page 33
Page 34
Page 35
Page 36
Page 37
Page 38
Page 39
Page 40
Page 41
Page 42
Page 43
Page 44
Page 45
Page 46
Page 47
Page 48
Page 49
Page 50
Page 51
Page 52
Page 53
Page 54
Page 55
Page 56
Page 57
Page 58
Page 59
Page 60
Page 61
Page 62
Page 63
Page 64
Page 65
Page 66
Page 67
Page 68
Page 69
Page 70
Page 71
Page 72
Page 73
Page 74
Page 75
Page 76
Page 77
Page 78
Page 79
Page 80

Miksi näet tämän sivun?

Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.

Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.

Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.


Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä.
© Copyright 2004-2006 Mederra Oy