Sivu 65 |
hyvä tekijä Palstalla kerrotaan S-ryhmän ammattilaisten tarinoita. MYYNTIPÄÄLLIKKÖ KATARIINA LESKINEN PRISMA RAKSILA, OULU OSUUSKAUPPA ARINA Oululaista ossaamista "Olen työskennellyt myyntipäällikkönä runsaat 20 vuotta. Kaiken kaikkiaan minulla on takana 40 vuoden työkokemus S-ryhmässä ja voin todeta rehellisesti, että edelleen on kiva tulla töihin. Nuorempana olin pari vuotta Tampereella, mutta sitä lukuun ottamatta olen työskennellyt aina Osuuskauppa Arinan palveluksessa. Olen Oulusta kotoisin ja viihdyn täällä hyvin. Oulu on juuri sopivan kokoinen kaupunki asua. Työskentelen Raksilan Prisman käyttötavaraosastolla. Työnkuvani on hyvin laaja: tehtäviini kuuluu niin työvuorolistojen suunnittelua, budjetointia, asiakaspalvelua kuin markkinointiakin. Yhteydenpito ketjujen ja asiakkaiden kanssa hoidetaan yhä useammin sähköpostitse, mutta haluan edelleen tavata ihmisiä myös myymälän puolella. Raksilan Prismassa on ilo työskennellä. Tiimini jäsenet ovat erittäin ammattitaitoisia, ja meillä on tosi hyvä henki. Uskon sen välittyvän myös asiakkaille. Pitkästä työkokemuksestani huolimatta työssä riittää edelleen myös haasteita. Kauppaketjujen välinen kilpailu on kovaa tämän päivän Oulussa, eikä ole helppoa päästä asetettuihin tavoitteisiin. Minulla on kaupallinen peruskoulutus, ja myöhemmin olen kouluttautunut lisää. Viimeksi olen suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. S-ryhmä tarjoaa henkilöstölleen hyviä mahdollisuuksia koulutukseen ja itsensä kehittämiseen. Myös henkilöstön työhyvinvoinnista pidetään hyvää huolta." TEKSTI TUULI VIRTA KUVA LAURA VUOMA Katariina Leskisellä riittää virtaa työn ulkopuolellakin. "Harrastan muun muassa golfia. Paikalleen ei saa jäädä polkemaan", Leskinen naurahtaa. Yhteishyvä 1.10 | 65
Page 1 Page 2 Page 3 Page 4 Page 5 Page 6 Page 7 Page 8 Page 9 Page 10 Page 11 Page 12 Page 13 Page 14 Page 15 Page 16 Page 17 Page 18 Page 19 Page 20 Page 21 Page 22 Page 23 Page 24 Page 25 Page 26 Page 27 Page 28 Page 29 Page 30 Page 31 Page 32 Page 33 Page 34 Page 35 Page 36 Page 37 Page 38 Page 39 Page 40 Page 41 Page 42 Page 43 Page 44 Page 45 Page 46 Page 47 Page 48 Page 49 Page 50 Page 51 Page 52 Page 53 Page 54 Page 55 Page 56 Page 57 Page 58 Page 59 Page 60 Page 61 Page 62 Page 63 Page 64 Page 65 Page 66 Page 67 Page 68 Page 69 Page 70 Page 71 Page 72 Page 73 Page 74 Page 75 Page 76 Page 77 Page 78 Page 79 Page 80 |
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|