Sivu 130 |
heh heh Vauhdikas pyörämatka Kesäkuussa oli kaunis kesäinen sää, joten lähdin pappamallisella miestenpyörälläni asioille Helsingin keskustaan. Pyöräteitä pitkin pääsin näppärästi Kampin kulmille, ja siellä fillaritelineestä löytyi sopivasti tilaa. Lukitsin fillarin ja kävin asioillani. Hieman ikääntynyt ja käytössä kolhiintunut munamankelini ei houkuttele "lainaajia" joten se löytyi paikaltaan , palattuani. Talutin fillaria parinsadan metrin matkan Mannerheimintien liikennevaloihin. Aikani odoteltuani valot vaihtuivat, hyppäsin satulaan ja potkaisin jalalla vauhtia. Pyörä alkoi rullata ihan kivasti katua yli, ja vauhdin hidastuessa aloin polkea. Kun vauhti yhä hidastui, polkemisen tahti kiihtyi. Hurjasta kitkuttamisesta huolimatta vauhti hiipui, eikä kadun reuna lähestynyt. Jotain oli pakko olla hullusti. Vauhdin loputtua ryhdyin olosuhteiden pakosta jalankulkijaksi ja talutin fillarin tien yli. Ounastelin, että ketjut olivat hypänneet pois rattailtaan, mutta hämmästykseni oli suuri, kun ketjuja ei ollut ollenkaan! No, ei auttanut muu kuin palata pyörää taluttaen takaisin fillaritelinettä kohti. Riemastuin, kun löysin kadonneet ketjuni matkan varrelta jalkakäytävän reunalta. Ilmeisesti ketjut olivat yksinkertaisesti katkenneet ja pudonneet huomaamattani fillaria taluttaessani. Nappasin ketjut mukaan, menin lähimpään pyöräkorjaamoon ja matka jatkui. Huomattavasti vauhdikkaammin ketjujen kera. TARINAN KERTOI MIKA LAAMANEN HELSINGISTÄ. MIKÄ SINUA NAURATTI TÄNÄÄN? Lähetä oma hauska sattumuksesi osoitteeseen hehheh-yhteishyva@lehdentekijat.fi. Julkaisemme jokaisessa numerossa lukijan kirjoittaman tarinan. 106. vuosikerta ISSN 0044-0396 Yhteishyvän levikki 1 677 754 (LT 2009) Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti JULKAISIJA Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta PL 1, 00088 S-ryhmä Puhelin 010 76 8011 Telefaksi 010 76 80380 Sähköposti etunimi.sukunimi@sok.fi Päätoimittaja Suso Kolesnik Kustannuspäällikkö Tuula Sjöberg Konseptipäällikkö Tanja Eranto Ruoka-liite/konseptipäällikkö Sanna Autio Asiakasomistajasivut Nina Räisänen Yhteishyva.fi/päätoimittaja Kirsi Ervola HOK-Elanto-sivut/päätoimittaja Ralf Nyberg ILMOITUSTILAMYYNTI Miia Lehikoinen KIRJAPAINO Hansaprint/YH 11/2010 REPRO Aste Helsinki TOIMITUS Alma Media Lehdentekijät Oy Munkkiniemen puistotie 25 00330 Helsinki Postiosoite PL 502, 00101 Helsinki Puhelin 010 665 102 Telefaksi 010 665 2533 Sähköposti etunimi.sukunimi@lehdentekijat.fi Tuottaja Suvi Heiniö Toimitussihteeri Outi Rinne Editoivat toimittajat Annette Saksman, Tuuli Virta Verkkotuottaja Anna Kurkela AD Liisa Seppo Graafikko/kuvankäsittelijä Jere Saarelainen Kuvatoimittaja Laura Vuoma Kannen kuva Robert Seger Asiakasomistajaposti on pakattu PE-LDmuoviin. Muovi voidaan kierrättää materiaalina tai hyödyntää energiana. Muovin hyötykäyttömahdollisuuksissa on alueellisia eroja. OSOITTEENMUUTOKSET JA JÄSENASIAT Jäsenyyteen ja asiakasomistajuuteen liittyvissä asioissa soita: HOK-Elannon asiakasomistajapalvelu 010 76 60210 (0,0828 /puhelu + 0,1199 /minuutti). Kerro jäsennumerosi, jonka löydät S-Etukortistasi ja asiakasomistajapostin osoitekentästä tai Yhteishyvän osoitelipukkeesta. Jäsennumeron neljä ensimmäistä numeroa on osuuskaupan tunnus ja loppuosa, 6 numeroa, on henkilökohtainen jäsennumerosi. Kun muutat, riittää, että teet virallisen muuttoilmoituksen maistraatille. Sinun ei tarvitse erikseen ilmoittaa uutta osoitetta meille, sillä saamme asiakasomistajien osoitteenmuutokset väestötietojärjestelmästä. Osoitteenmuutokset astuvat voimaan noin 6 viikon kuluttua siitä, kun olemme saaneet ne väestötietojärjestelmästä. Muuttoilmoituksen voi tehdä helpoimmin sähköisessä asiantoipalvelussa osoitteessa www.muuttoilmoitus. fi (24 h/vrk) verkkopankkitunnusten, sirullisen henkilökortin tai Postin käyttäjätunnuksen avulla tai soittamalla muuttopuhelimeen mape klo 820 ja la klo 914. Suomenkielisen palvelun numero on 0200 71000 (pvm/mpm). Ruotsinkielisen palvelun numero on 0200 27100 (pvm/mpm). Lehdessä mainittujen tuotteiden valikoimat vaihtelevat toimipaikoittain. Tarkista tuotteiden saatavuus omasta myymälästäsi. 130 | Yhteishyvä 11.10 KALLE TALONEN
Page 81 Page 82 Page 83 Page 84 Page 85 Page 86 Page 87 Page 88 Page 89 Page 90 Page 91 Page 92 Page 93 Page 94 Page 95 Page 96 Page 97 Page 98 Page 99 Page 100 Page 101 Page 102 Page 103 Page 104 Page 105 Page 106 Page 107 Page 108 Page 109 Page 110 Page 111 Page 112 Page 113 Page 114 Page 115 Page 116 Page 117 Page 118 Page 119 Page 120 Page 121 Page 122 Page 123 Page 124 Page 125 Page 126 Page 127 Page 128 Page 129 Page 130 Page 131 Page 132 |
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|