Sivu 19 |
Vanhoista t-paidoista tulee hyviä rättejä lattian puhdistusta varten. Yksi ilta perheelle Sopikaa viikosta edes yksi ilta, joka on varattu perheelle. Esimerkiksi säännöllisesti jokaisena torstaina vuokrattu elokuva tai yhdessä vietetty pelihetki saa kaikki varaamaan viikosta hetken toisilleen. Vakiintunut ajankohta muistetaan helpommin, eikä illalle sovita muita menoja. Anna hyvän kiertää Jos haistat ohikulkijalla poikkeuksellisen ihanan tuoksun, uskalla kysyä merkkiä. Se helpottaa nuuskimista hajuvesiosastolla. Uskalla muutenkin kysyä neuvoa, ja jaa hyviksi havaitsemiasi vinkkejä eteenpäin. Lisää veden juontia Ihmisen pitäisi juoda päivittäin vähintään kaksi litraa nestettä. Laita joka aamu jääkaappiin tavoitemäärä vettä ja juo kannu tyhjäksi iltaan mennessä. Näin elimistösi saa riittävästi nestettä, etkä vahingossa unohda juoda tarpeeksi. Muista juoda jokaista kahvitai teekupillista kohti yksi ylimääräinen lasi vettä. Säästä luontoa Käytä hammasmukia Älä harjaa hampaitasi juoksevan veden alla, vaan hanki hammasmuki. Erivärisistä mukeista jokainen erottaa helposti omansa, ja mukissa hammasharjakin pysyy hygieenisesti pystyssä. Vettä jääkaapissa Kun pistät vettä kannuun ja kannun jääkaappiin, et joudu turhaan juoksuttamaan vettä saadaksesi hanasta kylmää juotavaa. Raikasta, kylmää vettä on aina tarjolla. Huonekasvit kiittävät Kun vaihtaa veden akvaarioon, vettä ei suotta kannata kaataa viemäriin. Veteen liuonneet ravinteet ovat herkkua huonekasveille. Käytä siis vaihtovesi kukkien kasteluun. Säästät vettä ja saat kukat kukoistamaan. Oma muki, paras muki Luovu luontoa kuormittavista kertakäyttömukeista ja vie töihin oma muki. Kerää sadevettä Tynnyreihin kertyvällä sadevedellä saat kasteltua kesäkukat ja pestyä esimerkiksi auton. Perusta biojäteroskis Erottele biojätteet muista roskista. Esimerkiksi tyhjistä jauhopusseista saat oivia pieniä biojätepusseja. Vaatteet kiertoon Ehjiä vaatteita ei kannata heittää roskiin. Kuivat, puhtaat vaatteet voi pudottaa vaatekeräyspisteisiin. Vanhoista t-paidoista tulee myös hyviä rättejä lattian puhdistusta tai esimerkiksi kenkien lankkausta varten. Älä läträä Sulje vesihana pesun ajaksi. Lämpimän veden haaskaus vähenee huomattavasti. Lämmitä vesi vedenkeittimellä Vesi lämpenee keittimessä nopeammin kuin liedellä kattilassa. Se myös kuluttaa vähemmän sähköä. Hanki pyörään etukori Pienet kauppareissut voi auton sijaan hoitaa pyörällä. Ostokset kulkevat kätevästi korissa. Suosi muutenkin autoilun sijaan pyöräilyä. Siitä nauttii sekä luonto että keho. 1 /2 0 0 8 Y H T E I S H Y VÄ 19
Page 1 Page 2 Page 3 Page 4 Page 5 Page 6 Page 7 Page 8 Page 9 Page 10 Page 11 Page 12 Page 13 Page 14 Page 15 Page 16 Page 17 Page 18 Page 19 Page 20 Page 21 Page 22 Page 23 Page 24 Page 25 Page 26 Page 27 Page 28 Page 29 Page 30 Page 31 Page 32 Page 33 Page 34 Page 35 Page 36 Page 37 Page 38 Page 39 Page 40 Page 41 Page 42 Page 43 Page 44 Page 45 Page 46 Page 47 Page 48 Page 49 Page 50 Page 51 Page 52 Page 53 Page 54 Page 55 Page 56 Page 57 Page 58 Page 59 Page 60 Page 61 Page 62 Page 63 Page 64 Page 65 Page 66 Page 67 Page 68 Page 69 Page 70 Page 71 Page 72 Page 73 Page 74 Page 75 Page 76 Page 77 Page 78 Page 79 Page 80 |
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|