Sivu 49

Lannistumaton lentäjä Saksalaisohjaaja Werner Herzog palaa ohjaamassaan ja käsikirjoittamassaan elokuvassa Operaatio Rescue Dawn sotilaslentäjä Dieter Denglerin uskomattomaan tarinaan, josta Herzog teki dokumentin Lentäjäpoika vuonna 1997. Saksalais-amerikkalainen Dengler ammuttiin alas Laosin viidakon yllä ensimmäisellä Vietnamin komennuksellaan helmikuussa 1966. Vietkong sai Denglerin kiinni, häntä kidutettiin ja mies vietiin vankileirille. Viidakkovankilassa Dengler kehitti uhkarohkean pakosuunnitelman ja suostutteli muut vangit mukaan juoneen. Leiriä ympäröivä tiheä viidakko osoittautui kuitenkin vaarallisimmaksi esteeksi matkalla vapauteen. Herzog on aiemminkin kuvannut valkoisen miehen kamppailua viidakkoa vastaan. Tällä kertaa pääosassa ei kuitenkaan ole egomaaninen Klaus Kinski, vaan brittiläinen Christian Bale. Sukupolvensa parhaiden näyttelijöiden joukkoon kohonnut Bale tekee roolinsa intensiteetillä, mutta vailla paatosta. Herzog onnistuu luomaan elokuvaansa rytmin, jossa ajantaju katoaa. Operaatio Rescue Dawn, ohjaus Werner Herzog. Olipa kerran sankareita Ranskalaisanimaattori Albert Barillén kunnianhimoinen Olipa kerran...-sarja on noussut Suomessakin jo kulttimaineeseen. 26-osainen Olipa kerran löytöretket kertoo maita ja meriä etsimään lähteneistä seikkailijoista. Mukaan on ilahduttavasti otettu myös muita kuin eurooppalaisia retkeilijöitä. Harvoin opettaminen ja viihdyttäminen onnistuvat yhtä aikaa näin hyvin. Lapsille tarkoitetussa sarjassa löytöretkistä tosin kerrotaan sankaritekoina, eikä niiden synkempää puolta pahemmin puida. Olipa kerran löytöretket, ohjaus Albert Barillé . DVD:t saatavana Prismoista ja Sokoksista. 1 /2 0 0 8 Y H T E I S H Y VÄ 49

Section 1

Section 2

Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
Page 17
Page 18
Page 19
Page 20
Page 21
Page 22
Page 23
Page 24
Page 25
Page 26
Page 27
Page 28
Page 29
Page 30
Page 31
Page 32
Page 33
Page 34
Page 35
Page 36
Page 37
Page 38
Page 39
Page 40
Page 41
Page 42
Page 43
Page 44
Page 45
Page 46
Page 47
Page 48
Page 49
Page 50
Page 51
Page 52
Page 53
Page 54
Page 55
Page 56
Page 57
Page 58
Page 59
Page 60
Page 61
Page 62
Page 63
Page 64
Page 65
Page 66
Page 67
Page 68
Page 69
Page 70
Page 71
Page 72
Page 73
Page 74
Page 75
Page 76
Page 77
Page 78
Page 79
Page 80

Miksi näet tämän sivun?

Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.

Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.

Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.


Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä.
© Copyright 2004-2006 Mederra Oy