Kansi

OpusCapita® Case VVO keskitti koko lainakantansa OpusCapita-järjestelmään Keskitetystä lainanhallinnasta saamme kirjanpitoa ja budjetointia varten tarkat reaaliaikaiset tiedot koko lainakannasta. Myös johdon seurantaraportointi on parantunut huomattavasti. Meillä on välineet muun muassa korontarkistuspäivien seurantaan, saamme luotettavat keskikorkotiedot ja voimme selvittää lainojemme keskimääräiset juoksuajat. VVO:n kokoluokassa näiden asioiden tekeminen edes osittain manuaalisesti on mahdotonta. Raportointiin saimme enemmän kuin osasimme toivoa: erittäin monipuoliset ja joustavat hakukriteerit sekä mahdollisuuden raporttimallien tallennukseen. Jos kaikkien valintojenkaan jälkeen raportti ei tyydytä, sen voi tulostaa Excelin puolelle ja jatkaa jalostamista. Nopeasti kiinni hyötyihin Lainaja vakuusjärjestelmän kehitystyöhön osallistui omilla erikoisalueillaan koko VVO:n rahoitusyksikön kuusihenkinen tiimi ja lisäksi yksi projektihenkilö. VVO:n tietohallinnon edustajana projektissa toimi sovellusasiantuntija Kirsi Jäderholm. Vaikka projektit käynnistyvät liiketoimintavetoisesti, myös tietohallinnon on oltava alusta asti mukana ja tietoinen esimerkiksi ohjelmien edellyttämistä teknisistä ratkaisuista ja muista järjestelmäympäristössä tarvittavista toimista. OpusCapitassa minulla oli koko projektin ajan sama tekninen yhteyshenkilö. Käytäntö toimi hyvin. OpusCapitassa tunnettiin järjestelmäympäristömme ja tarvittaessa tietoa ja vastauksia tuli nopeasti, JäderLainanhallinnasta vastaa konsernin rahoitusyksikkö OpusCapita-järjestelmällä. VVO-konsernin lainakannasta löytyvät lähes kaikki lainatyypit valuuttalainoja lukuun ottamatta. Yritys hallitsee mittavaa 1,4 miljardin euron lainakantaansa keskitetyllä lainanhallintajärjestelmällä. OpusCapita toteutti VVO:n uuden lainojen ja vakuuksien hallintajärjestelmän yhteistyössä yrityksen rahoitusyksikön asiantuntijoiden kanssa. Projekti päättyi pääosin keväällä 2005. Vuoden 2004 alussa yritys otti käyttöön myös sovellukset rahaliikenteeseen, kassanhallintaan ja sijoitusten hoitoon. Halusimme tehostaa lainanhallintaa keskittämällä konsernin koko lainakannan rahoitusyksikön hoidettavaksi. VVO-konserniin kuuluu noin 200 yhtiötä, mukaan lukien eri puolilla Suomea sijaitsevat asuntoja kiinteistöosakeyhtiöt. Lainoja yhtiöillä on lähes 2000 kappaletta. Kokonaisuus on valtava, ja tiesimme, ettei sopivaa valmista ohjelmaa ole. Piti löytää kumppani, jonka kanssa voisimme kehittää meille sopivan järjestelmän, rahoituspäällikkö Maire Sundell VVO:n rahoitusyksiköstä kertoo. Hän toimi VVO:n projektipäällikkönä projektissa. Korkoriskit antoivat vauhtia VVO:n lainakannasta vajaa kolmannes on valtion vuosimaksulainoja. Toinen kolmannes on erilaisia valtion takaamia korkotukilainoja. Loppu on markkinaehtoista rahaa, jonka lainanantajina ovat kymmenet pankit ja vakuutusyhtiöt. Markkinaehtoisten lainojen määrä on viime vuodet kasvanut ja tuonut mukanaan kasvavaa korkoriskiä. Korkoriskien hallinta oli yksi tärkeimmistä syistä, joka pani vauhtia VVO:n järjestelmähankkeeseen. Liiketoiminnan saamat hyödyt ovat merkittävät, Maire Sundell sanoo. Selkeät projektin sisäiset vastuualueet VVO-konsernin rahoitusyksikössä edistivät osaltaan uuden lainaja vakuusjärjestelmän kehittämistä. Työhön osallistuivat vakuusasiantuntija Terttu Färling (vas.), kassanhoitaja Anne Sivonen, rahoituspäällikkö Maire Sundell, rahoitusassistentti Pirjo Laine, lainakirjanpitäjä Merja Etholén ja sijoituskirjanpitäjä Kirsi Vuorio. Ju l k a i s t u a i e m m i n : Op u s C a p i t a Jo ur n a l 2 0 0 6 info@opuscapita.com · www.opuscapita.com Puh +358 207 463 200 · Fax +358 207 463 300

Section 1

Page 1
Page 2

Miksi näet tämän sivun?

Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.

Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.

Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.


Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä.
© Copyright 2004-2006 Mederra Oy