Sivu 7 |
Filosofi esa saarisen kaksospojat eivät ole nähneet syytä kapinaan. Esa: n "Kasvatusasioissa olen aina tehnyt yhteistyötä voijerome ja Oliver: n "Äitimme alkoi puhua meille murrosiästä, kun olimmanaisen, vaimoni kuningatar Pipsan kanssa. Hän on ollut kasvatuksen pääjohtaja ja minä hänen pikkuapulaisensa, erikoistilanteiden mies. Lapsiperheen arjessa tulee joskus vastaan tilanteita, joissa lapset täytyy saada uskomaan jotakin. Esimerkiksi petaamaan itse sänkynsä. Silloin minun henkilöstäni ja mieheydestäni on ollut suurta apua. En ole koskaan ollut huolissani siitä, että poikien murrosikä oli niin seesteinen. Olisin hämmästynyt, jos Pipsan lapsilla olisi ollut murrosikä. En muista itsekään juuri kapinoineeni vanhempiani vastaan. Ehkä pojilla ei ole ollut syytä haastaa elämäntapaamme. He ovat aina olleet vahvoja omissa näkemyksissään ja valmiita perustelemaan niitä. Mielipiteillä on meidän perheessä vaikea järkyttää ketään. Itse olisin ehkä saattanut provosoitua, jos jompikumpi pojista olisi alkanut yhtäkkiä polttaa keittiössä tupakkaa tai tehnyt muuta älytöntä, mikä räikeästi poikkeaa aiemmasta linjasta. Kotona pojat eivät ole koskaan rettelöineet ja paiskoneet ovia. Ehkä he ovat sivusta seuranneet minua ja todenneet, ettei tuo ole järkevä tapa toimia. Pipsa on aina soveltanut poikiin nerokasta ennaltaehkäisyn politiikkaa ja puhunut lapsille etukäteen tulevista tapahtumista. Olemme vuosia pitäneet myös perheneuvotteluja, joissa jokainen on saanut esittää oman mielipiteensä. Pojat ovat kuitenkin aina suostuneet kuuntelemaan meidän kantaamme. He ovat olleet vaatimuksissaan hyvin kohtuullisia. Monessa tapauksessa murrosikäisen kapinointi on varmasti tervettä. Vanhempien elämänmuoto voi oikeasti olla yksipuolinen, rakastamaton ja lattea. Siinä voi olla kielteisyyksien kierteitä. Niistä murtautuminen tapahtuu usein konsteilla, jotka eivät aina ole kovin kauniita. Nuori ei vain keksi muutakaan. Elämän ihme voi kuitenkin tapahtua lapsessa monella tavalla. Kyllähän ihminen voi itsenäistyä myös hiljaisesti, ajatusten tasolla. Miksi itsenäistymisen pitäisi aina tapahtua niin, että jotakin repeää dramaattisesti?" me kymmenenvuotiaita. Odotimme kai vähän kauhuissamme jotain hurjaa räjähdystä, mutta mitään sellaista ei tullutkaan. Meillä oli enimmäkseen kivaa ja olimme tyytyväisiä siihen, että meillä on rakastava perhe eikä kotona ollut suuria konflikteja. Miksi olisi pitänyt paiskoa ovia, kun siihen ei oikein ollut mitään syytä? Kävimme mieluummin vanhempien kanssa diplomaattista keskustelua. Emme me mitään lampaita ole silti koskaan olleet. Vanhempien mielipiteitä voi haastaa ja kyseenalaistaa myös fiksusti jutellen. Toki silloin täytyy itsekin olla valmis ottamaan vastaan kommentteja ja kritiikkiä. Meidän mielipiteitämme on kotona aina kuunneltu, vaikka auktoriteetti on tietenkin vanhemmilla. Olemme vähitellen saaneet lisää itsenäisyyttä ja vapauksia. Tosin eivät nekään ole itsestään tulleet. Rajoja jouduimme itse neuvottelemaan uusiksi ja joskus vähän testaamaankin, ja vasta sitten saimme olla ulkona pidempään. Miksi kotona edes pitäisi riidellä niin paljon? Olemme itse pikemminkin pyrkineet tuomaan rauhaa perheeseen. Isälle olemme joskus sanoneet, ettei aina tarvitsisi suuttua niin ärhäkästi. Kotonamme on aina ollut avoin ilmapiiri. Esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvistä asioista on aina voinut kysyä vapaasti. Äiti on käynyt kanssamme etukäteen läpi erilaisia tilanteita ja toimintatapoja. Olemme keskustelleet siitä, mitä kannattaa tehdä, jos joku tarjoaa tupakkaa, viinaa tai huumeita tai haluaa, että lintsataan yhdessä koulusta. Tilanteisiin on voinut mennä varmempana, kun niistä on etukäteen kotona puhuttu. Kun tiesi seurauksista, ei tarvinnut itse mennä sähläämään. Monet murrosikäiset sekoilevat juomalla itsensä hirveään känniin. Meillä on varmaan niin vahva, äidiltä peritty syntymähumala, ettei siihen ollut tarvetta. Irrotella voi muutenkin. Voi esimerkiksi kutsua kaikki kaverinsa kylään ja katsoa kaikki Star Wars -elokuvat yhteen putkeen. Murrosiässä meitä ei koskaan pelottanut, että jäisimme menestyvän isän varjoon. Meillä on rautainen itsetunto ja vankka identiteetti. Kotona meitä on pienestä pitäen kannustettu ja kehuttu. Onpa hieno kakka, äiti kehui jo siinä vaiheessa, kun opettelimme potalle." n Filosofi Esa Saarinen, 53, ja jerome ja Oliver, 18. Pojat juhlivat huhtikuun lopussa 18-vuotissynttäreitään vanhempiensa, kummiensa ja kavereidensa kanssa helsingissä. jerome haluaisi lukion jälkeen opiskella taloutta tai tekniikkaa ja Oliver taideaineita. isä-saarinen on yrittänyt ohjailla poikiaan niin, ettei heistä kasvaisi elitistejä. murkkuraati n kuulostavat melko normaaleilta tarinoilta. Oma murrosikäni on mennyt melko huomaamattomasti ohitse tai sitten en ole tehnyt siitä niin isoa numeroa. Epävarmuus kasvaa kypsyessä, kun oppii ymmärtämään, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja osata ja mikä tässä maailmassa on vikana. Tietämättömyys on hyve. Elmeri n Vanhempien pitäisi antaa teinin olla oman ikäisensä, eikä yrittää hyssytellä. Emme me ihmiset voi olla äidin pikku mussukoita 18-vuotiaiksi asti. Pukeutumisesta tulee joskus riitaa, kun haluaisin pukeutua vähän raskaammin eikä äiti anna. Silloin joskus tunteet kuohahtavat, ja kaikki alkaa potuttaa. Silloin en kauheasti huuda tai heittele tavaroita, vaan laahustan angstisena omaan huoneeseeni lukemaan sarjakuvia. Myöhemmin sitten tehdään sovinto ja halitaan. Veera 1 meidän perheen murkku 2007 meidän perheen murkku 2007 1
Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
|
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|