Sivu 6

A6 Bulevardi Menovinkit Presso Onlinen Bulevardilla: presso.kauppalehti.fi Presso Lauantaina 4. marraskuuta 2006 Moderni ihmispeto ilmielävänä oopperassa Charles Mansonista tehty ooppera hyydyttää veren. Ooppera Ooppera Skaalassa harjoitellaan ensi tiistain ensi-iltaan. Työn alla on John Moranin The Manson Family, tarina Charles Mansonista, joka sai kulttimaineen yllyttämällä Kaliforniassa majailevan "perheensä" 1960-luvulla sarjamurhiin. Yksi murhatuista oli Roman Polanskin viimeisillään raskaana ollut vaimo Sharon Tate, mutta uhrien tarkkaa lukumäärää ei tiedetä vieläkään. Oopperan kantaesitys oli New Yorkissa vuonna 1990. ­ Manson ei ole tehnyt yhtään hyvää tekoa elämänsä aikana, sanoo Thomas Freundlich, Laura Heinonen on pukeutunut mustiin ja laulaa kohtausta, jossa innokas opetuslapsi Susan Denise Atkins kuvaa, miten Sharon Taten talossa ollut vieras luuli häntä jonkun pistäytymään tulleeksi ystäväksi vain hetkeä ennen kuin hänet ammuttiin kuoliaaksi. Kohtaus on hyytävä, vaikka ruumiita ei näy. The Manson Familyn musiikki on ohut ja sirpaleinen, mutta Lauran aaria kuulostaa huomattavasti tuhdimmalta kuin levytys, jonka parissa edellisilta on vierähtänyt rattoisasti. ­ Tämä on erilaista laulettajoka ilmestyy kulisseista hiukset levällään, parroittuneena. Thomas muistuttaakin erehdyttävästi Mansonia. ­ Kyllä, ja se vähän mietityttää! vaa kuin operetti, mutta Janne pyysi, että teen roolin klassisen laulajan tyylillä. Toki ote on vähän rock-henkisempi, sillä Atkinsin, murhaajan, roolihahmoon astuminen vaikuttaa ääneenkin, Laura kertoo. Myös musiikkiin on tehty muutoksia. Se kuulostaa levyversiota rikkaammalta. ­ Meistä teoksessa oli aivan liian vähän laulettavaa, ja niinpä Eeppi Ursin sävelsi sitä lisää, ohjaaja Janne Lehmusvuo sanoo. ­ Lähdin liikkeelle siitä sävelmateriaalista, jota oli jo olemassa, Ursin täsmentää. The Manson Family on kollaasi, jossa viittaukset Ilmestyskirjan enkeleistä sekoittuvat Beatlesin biiseihin; se on monikerroksinen ja ristiriitainen kuin Amerikka itse. Lehmusvuo on ohjauksessaan muokannut teosta tarinamaisempaan muotoon. ­ Emme halunneet tehdä pelkkää sekoilua sekoilun vuoksi, joten kuvaamme ajan ilmapiiriä yleensä ja Mansonin mielenmaisemaa erikseen. Minua kiinnostaa yhdistää sellaiset ääripäät kuin ooppera ja dokumentMansonin perhe. Charles Mansonina nähdään koreografi ja näyttelijä Thomas Freundlich (oik.). Produktiossa ovat mukana myös ohjaaja Janne Lehmusvuo (istuu), kosketinsoittaja Eeppi Ursin (vas.) sekä näyttelijät Vikke Häkkinen ja Laura Heinonen. "Mietityttää sekin, mikä on vastuullinen tapa käsitellä tällaista aihetta, ilman että väkivaltaa ihannoidaan." ti, tehdä oopperaa todellisista tapahtumista, jota käsitellään oopperan työkaluin. Moranin oopperan levytyksessä vilistää väkeä, mutta Skaala urakoi homman läpi kolmella esiintyjällä. Heinonen on Kultti, kaikki Mansonin seuraajat, Vikke Häkkinen puolestaan Yhteiskunta, eli syyttäjä ja tuomari. Mansonin rooli on puheja tanssirooli. Oikea Manson uskotteli olevansa Jeesuksen toinen lihallistuma, ja hänen sukunimensä "ihmisen poika" antoi hänelle auran häijynpuoleisten apostolien silmissä. Mansonin edelleenkin mediassa omaa elämäänsä elävä kulttihahmo on vain yksi osoitus amerikkalaisten ja myös meidän viehtymyksestämme makaaberiin. Veri, rappio ja tapainturmelus S U SA N N A K E K KO N E N

Section 1

Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
Page 17
Page 18
Page 19
Page 20
Page 21
Page 22
Page 23
Page 24
Page 25
Page 26
Page 27
Page 28
Page 29
Page 30
Page 31
Page 32
Page 33
Page 34
Page 35
Page 36
Page 37
Page 38
Page 39
Page 40
Page 41
Page 42
Page 43
Page 44
Page 45
Page 46
Page 47
Page 48
Page 49
Page 50
Page 51
Page 52
Page 53
Page 54
Page 55
Page 56
Page 57
Page 58
Page 59
Page 60

Miksi näet tämän sivun?

Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.

Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.

Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.


Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä.
© Copyright 2004-2006 Mederra Oy