Sivu 14

A14 Presso Rakkaudesta Helsinkiin Helsingin taiteilijaseuran 40-vuotisjuhlanäyttelyssä yli 170 taiteilijaa käsittelee teemaa I Love Helsinki. Presso esittelee neljä teosta kaupungista, jota taiteilijatkin rakastavat. Jonna Johansson · Syntynyt 1975 Espoossa · Asuu Punavuoressa · Valmistunut Englannista Brightonin yliopistosta maalaustaiteen kandidaatiksi, myöhemmin Kuvataideakatemiasta taiteen maisteriksi · Kuvataiteilija ja 00130-gallerian perustajajäsen · Teos: Pilven hattaralla "Tein maalauksen varta vasten tätä näyttelyä varten. Lähtökohtana oli iloinen, makea ja värikäs asia Helsingistä. Työstin samaan aikaan Dignity-sarjaa, jossa käsittelen raskaampia teemoja, köyhyyttä, eriarvoisuutta ja ihmisarvoa tänä päivänä. Tämä maalaus on huomattavasti niitä kevyempi, pastellisävyinen kuva, jossa on hattaroita, ilmapalloja ja Linnanmäen Tulireki. Kun olin lapsi, kävimme Linnanmäellä serkkujen kanssa. Muistan Linnanmäen 3D-teatterin, jossa käytettiin omituisia laseja, jännittävän Vekkulan ja ne isot tikkarit, jotka kestivät kauan. I Love Helsinki -näyttelyä varten mietin paikkaa, jossa on mukava käydä. Vielä nytkin menen joskus Linnanmäelle fiilistelemään, vaikka ne laitteet eivät enää niin kiinnostakaan. Pidän Helsingissä myös saarista ja puistoista, mutta tähän näyttelyyn halusin kuvata kaupunkimaisemaa. En halunnut maalata Koffin puistoa, vaikka vietän sielläkin paljon aikaa. Vaikka olen asunut lapsena Espoossa ihan metsän vieressä, kaupunki on kuitenkin minun maisemani. Olen asunut useaan otteeseen ulkomailla, opiskelin kolme vuotta Englannissa Brightonissa ja viimeksi asuin miesystäväni kanssa Madridissa. Meni kauhean pitkä aika ennen kuin totuin siihen ihmisvilinään. Mutta toisaalta, kun tulee takaisin Suomeen, menee taas monta kuukautta kunnes tottuu Helsingin hiljaisuuteen ja rauhaan. Juuri sitä kyllä arvostan Helsingissä, ja sitä, että kotoa menee vain kymmenen minuuttia kävellen merenrantaan. Seuraavaksi menen työskentelemään Latvian Liepajaan, jossa on vanha Neuvostoliiton armeijan kasarmi. Tässä työssä paikanvaihdos tekee aina hyvää." Jonna Johansson: Pilven hattaralla "Vaikka olen asunut lapsena Espoossa ihan metsän vieressä, kaupunki on kuitenkin minun maisemani." Jonna Johansson

Section 1

Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
Page 17
Page 18
Page 19
Page 20
Page 21
Page 22
Page 23
Page 24
Page 25
Page 26
Page 27
Page 28
Page 29
Page 30
Page 31
Page 32
Page 33
Page 34
Page 35
Page 36
Page 37
Page 38
Page 39
Page 40
Page 41
Page 42
Page 43
Page 44
Page 45
Page 46
Page 47
Page 48

Miksi näet tämän sivun?

Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.

Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.

Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.


Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä.
© Copyright 2004-2006 Mederra Oy