Sivu 9

ToUKoKUU tätä mieltä UUsiA TAiTAJiA TEKNiiKAN TAlooN "Liki 7 000 ihmistä työllistävä ABB Oy palkkaa joka vuosi huomattavan määrän kesätyöntekijöitä. Vuosina 2007 ja 2008 otimme tuhat opiskelijaa kesätöihin. Suuri osa nuorista työskentelee tuotannon eri tehtävissä, osa suunnittelussa, hankinnassa ja tuotekehityksessä. Haluamme tarjota opiskelijoille työelämäkokemusta kansainvälisessä yrityksessä sekä varmistaa jatkossa osaavien henkilöiden saatavuuden. Kesätyö on osoittautunut erinomaiseksi startiksi ABB-uralle. Useampana kesänä ABB:llä työskennelleet ovat monesti työllistyneet meillä pysyvästi valmistumisensa jälkeen. Ammattikorkeakouluja korkeakouluopiskelijat ovat usein tehneet meillä myös lopputyönsä. Monen kasvun vuoden jälkeen tilauksia kertyy nyt aiempaa vähemmän. Joudumme tarkastelemaan kesätyöläisten tarvetta liiketoimintayksiköittäin. Oman henkilöstön lisäksi pyrimme työllistämään kesätyöntekijöitä niissä yksiköissä, missä työkuorma on kesän aikana riittävä. Taloustilanne kannustaa asiakkaitamme säästämään energiaa ja parantamaan prosessien tehokkuutta. Myös tarve huolehtia laitteiden ja prosessien kunnosta kasvaa, kun uusinvestoinnit jäävät vähemmälle. Energia on ratkaisevassa roolissa myös laajemmin kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Meidän teknologiamme pystyy vastaamaan näihin energiahaasteisiin. Meistä on tärkeää nähdä suhdanteiden yli. Harjoittelijoiden palkkaamisella on pitkäaikainen vaikutus osaavan henkilöstön saamiseen. Tämä edellyttää myös, että perehdytämme ja ohjaamme nuoria hyvin harjoittelujakson aikana." Kuva Juha salminen MARJUT bRANDER Abb oy Henkilöstöjohtaja 3/2009 9

Section 1

Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
Page 17
Page 18
Page 19
Page 20
Page 21
Page 22
Page 23
Page 24
Page 25
Page 26
Page 27
Page 28
Page 29
Page 30
Page 31
Page 32
Page 33
Page 34
Page 35
Page 36
Page 37
Page 38
Page 39
Page 40
Page 41
Page 42
Page 43
Page 44
Page 45
Page 46
Page 47
Page 48
Page 49
Page 50
Page 51
Page 52
Page 53
Page 54
Page 55
Page 56
Page 57
Page 58
Page 59
Page 60
Page 61
Page 62
Page 63
Page 64
Page 65
Page 66
Page 67
Page 68
Page 69
Page 70
Page 71
Page 72
Page 73
Page 74
Page 75
Page 76

Miksi näet tämän sivun?

Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.

Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.

Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.


Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä.
© Copyright 2004-2006 Mederra Oy