Sivu 64 |
tulevaisuudentekijä Yliopistokoulutuksen pitää rohkaista vallitsevia totuuksia kyseenalaistavaan ja uutta luovaan ajatteluun. Näin voimme vahvistaa innovaatiokulttuuriamme, arvioi Sitran hallituksen jäsen, Chicagon yliopiston oikeustieteen apulaisprofessori Anu Bradford. Katariina Lampinen Kuvat Karoliina Paatos Menestykseen A 64 tuudittautuminen on vaarallista Positiivinen konflikti luokkahuoneisiin nu Bradford aloitti jatko-opintonsa maineikkaassa Harvardin yliopistossa vähän ennen syyskuun 11. päivän terrori-iskuja kahdeksan vuotta sitten. "Se oli mieleenpainuva aloitus elämälleni ja uralleni Yhdysvalloissa. Vaikka terrori-iskut olivat suuri tragedia, amerikkalainen yhteiskunta katsoi silti eteenpäin. Seuraavana päivänä luennot jatkuivat Harvardissa ja töitä jatkettiin New Yorkissa. Optimismi on amerikkalaisuuden ydintä tämä on kansakunta, joka on hyvin positiivinen, katsoo eteenpäin ja uskoo tulevaan", Bradford sanoo. Amerikkalaisen yhteiskunnan heikkoudet ovat olleet näkyvästi esillä rahoitusmarkkinoiden myrskyn ja sitä seuranneen taantuman myötä. Bradfordin mielestä Yhdysvalloilla on silti dynaamisena, luovana ja monikulttuurisena maana paljon annettavaa suomalaiseen koulutusja innovaatioajatteluun. "Yhdysvaltoja auttaa pysymään kansainvälisessä kilpailussa vahvoilla se, että amerikkalaisten on vaikea pysähtyä nauttimaan saavutetusta menestyksestä. Suuren innovaation jälkeen ensimmäinen kysymys on, mitä seuraavaksi voi saavuttaa", hän luonnehtii. Suurin uhka Suomen kilpailukyvylle on tuudittautua uskoon, että viime vuosien menestystarinat ja maine teknologian huippumaana kantavat meitä tulevaisuudessakin. "Kun kansainvälinen kilpailu kiristyy ja myös nousevissa talousmahdeissa innovaatiokyky vahvistuu jatkuvasti, emme voi ottaa annettuna sitä, että meillä on tietty innovaatioetumatka suhteessa moneen muuhun." 6/2009 Suurin ero yliopistokoulutuksessa Yhdysvaltojen ja Suomen välillä löytyy Bradfordin mukaan opettajien ja opiskelijoiden vuorovaikutuksesta ja suhteesta oppimiseen. "Kun muistan omia opiskeluaikojani Helsingissä, otimme aika lailla passiivisesti vastaan tietoa emmekä kyseenalaistaneet sitä, mitä luennoitsijat sanoivat. Amerikkalaisten yliopistojen luokkahuoneissa vallitsee positiivinen konflikti opetustilanne on interaktiivinen, opiskelijat kyseenalaistavat olemassa olevia totuuksia ja pohtivat niille vaihtoehtoja. Näin he saavat paljon paremmat valmiudet kriittiseen ajatteluun ja uuden tiedon tuottamiseen." Yksi amerikkalaisten huippuyliopistojen menestyksen avaimia on myös niiden avoimuus ulkomaalaisille opiskelijoille. USA:n yliopistoista valmistuvista tohtoreista noin puolet on ulkomaalaisia. Myös Suomen kannattaisi Bradfordin mukaan aktiivisesti houkutella lisää opiskelijoita muualta. Kansainvälinen menestys vaatii globaalien markkinoiden tuntemista ja eri maissa tuotettujen ideoiden parhaimmiston hyödyntämistä, hän huomauttaa. Monipuolisempi opiskelija-aines on yksi rakennuspuu kansainvälisten verkostojen lisäämisessä. "Moni oli sitä mieltä, että yliopistojen lukukausimaksujen suuntaaminen EUja Eta-maiden ulkopuolisille opiskelijoille ei ole meiltä pois. Meidän pitäisi kuitenkin pohtia, miten nämä opiskelijat rikastuttavat ja avartavat suomalaista yliopistokulttuuria." "Meillä pitää olla myös rohkeutta erikoistua, sillä emme voi olla joka tieteenalalla huipulla. On valittava tietyt alat, joihin keskitymme enemmän. Tämä paitsi pitää suomalais
Page 1 Page 2 Page 3 Page 4 Page 5 Page 6 Page 7 Page 8 Page 9 Page 10 Page 11 Page 12 Page 13 Page 14 Page 15 Page 16 Page 17 Page 18 Page 19 Page 20 Page 21 Page 22 Page 23 Page 24 Page 25 Page 26 Page 27 Page 28 Page 29 Page 30 Page 31 Page 32 Page 33 Page 34 Page 35 Page 36 Page 37 Page 38 Page 39 Page 40 Page 41 Page 42 Page 43 Page 44 Page 45 Page 46 Page 47 Page 48 Page 49 Page 50 Page 51 Page 52 Page 53 Page 54 Page 55 Page 56 Page 57 Page 58 Page 59 Page 60 Page 61 Page 62 Page 63 Page 64 Page 65 Page 66 Page 67 Page 68 Page 69 Page 70 Page 71 Page 72 Page 73 Page 74 Page 75 Page 76 |
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|