Sivu 59 |
tasa-arvo l lisää tuottavuutta harppauksen tasa-arvossa Pilottihankkeeseen löytyi helposti yrityksiä, ja kokemusten perusteella syntyi opas tasa-arvotyön avuksi. Anne Hyvönen Kuvitus Petri Rotsten Kuvat Harri Vaskimo Teknologiateollisuus otti T eknologiateollisuuden opas tasa-arvosuunnitelmien tekemiseksi on päänavaaja, jota muidenkin toimialojen odotetaan pian seuraavan. Opas on tehty neljän pilottiyrityksen, Componenta Karkkilan, Haltonin, Kempin ja Planar Systemsin, kokemusten pohjalta. Ohjeet auttavat etsimään hyvää työilmapiiriä ja keinoja purkaa töiden jakautumista sukupuolen mukaan työpaikoilla. Yksi vähäisimpiä kitkettäviä ei ole seksuaalinen häirintä, jossa on nollatoleranssi. Hanke toteutettiin vuosina 2005 2007 yhteistyössä Metallityöväenliiton ja Toimihenkilöunionin kanssa. Konsulttina työpaikoilla toimi WoM (World of Management). Ei voi haukotellen haudata Tasa-arvosuunnittelun pitää edetä yritysten omien tarpeiden ja tapojen mukaan. "Sitä ei voi ylhäältä ohjata", sanoo apulaisjohtaja Ari Sipilä Teknologiateollisuus ry:stä. "Monissa yrityksissä ajatellaan, ettei meillä ole mitään ongelmia tasaarvossa. Tämä ei ole kuitenkaan lähtökohta, jolla voidaan koko homma haukotellen haudata muiden kehityshankkeiden joukkoon. Keskusteluissa kun yleensä nopeasti huomataan, että pinnan alla piilee aina jotakin parannettavaa." "Ei tosin aina pidäkään olla ongelmia, joita ryhdytään ratkomaan. Voitaisiin pohtia myönteisessä hengessä, miten meidän yrityksessämme toteutuu urakehitys naisten ja miesten välillä ja onko koulutuksessa sekä muussa itsensä kehittämisessä tasavertaiset lähtökohdat." Tasa-arvolain muutos, joka muun muassa täsmensi työnantajan velvoitteita, tuli voimaan vuonna 2005. Teknologiateollisuudessa nousi tarve edistää tasaarvosuunnittelua, mutta ei 2/2008 Pinnan alla piilee aina jotakin parannettavaa. 59
Page 1 Page 2 Page 3 Page 4 Page 5 Page 6 Page 7 Page 8 Page 9 Page 10 Page 11 Page 12 Page 13 Page 14 Page 15 Page 16 Page 17 Page 18 Page 19 Page 20 Page 21 Page 22 Page 23 Page 24 Page 25 Page 26 Page 27 Page 28 Page 29 Page 30 Page 31 Page 32 Page 33 Page 34 Page 35 Page 36 Page 37 Page 38 Page 39 Page 40 Page 41 Page 42 Page 43 Page 44 Page 45 Page 46 Page 47 Page 48 Page 49 Page 50 Page 51 Page 52 Page 53 Page 54 Page 55 Page 56 Page 57 Page 58 Page 59 Page 60 Page 61 Page 62 Page 63 Page 64 Page 65 Page 66 Page 67 Page 68 Page 69 Page 70 Page 71 Page 72 Page 73 Page 74 Page 75 Page 76 |
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|