Kansi |
SUUR-SEUDUN OSUUSKAUPPA HUHTIKUU 2010 LYHENNELMÄ HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUKSESTA 1.1. 31.12.2009 EDUKSESI 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ Taloudellisen toimeliaisuuden heikkeneminen jatkui ennen näkemättömän voimakkaana vuoden 2009 alkupuolella. Rahoitusmarkkinoiden globaali kriisi kärjistyi syksyllä 2008. Se aiheutti rajun supistumisen maailmankaupassa ja levitti vakavan taantuman kaikille mantereille. Maailmantalous supistui viime vuonna yli prosentin. Syvempi lama vältettiin vain erittäin voimakkaan ja eri talousalueiden samanaikaisen elvytyksen ansiosta. Vuosi oli historiallinen siinäkin mielessä, että voimakkaasta laskusta maailmantalous kääntyi nopeasti lievään kasvuun vuoden puolivälissä. Suomen bruttokansantuote supistui viime vuonna yli seitsemän prosenttia. Se oli selvästi enemmän kuin euroalueella keskimäärin. Maailmankaupan supistumisen vaikutukset korostuivat Suomen vientipainotteisessa taloudessa. Erityisen suurta kysynnän lasku oli investointitavaroissa, joiden osuus meidän teollisuuden tuotannostamme on suuri. Suomen taantuma oli voimakas ja lyhyt. Talous kääntyi lievään kasvuun jo loppuvuoden aikana taantuman kestettyä vajaan vuoden. Operatiivinen tulos 1000 e 31.12.2009 Päivittäisja käyttötavarakauppa + 8 616 Liikennemyymäläja polttonestekauppa 402 Rauta-,maatalousja puutarhakauppa 2 400 Matkailuja ravitsemiskauppa 1 111 Autoja autotarvikekauppa (PP-auto Oy) + 145 Toimiala Ero ed.v.v. milj.euroa + 1 766 + 109 1 534 844 + 604 2. KONSERNIRAKENTEEN MUUTOKSET Tilikauden aikana konsernirakenteessa on tapahtunut pieniä muutoksia. Kalevi Rinne Oy:n koko osakekanta siirtyi SSO:n omistukseen. SSO hankki myös Kiinteistö Oy Sammonkartanon osakekannasta 36,14%, jolloin yhtiöstä tuli osakkuusyhtiö. Päivittäisja käyttötavarakaupan tulos ylitti tilikaudelle asetetun tulostavoitteen. Erikoisesti Lohjan Prisma ylitti sille asetetut tavoitteet. Toimialan tulosta rasitti käyttötavarakaupan myynnin hidastuminen. Liikenneja polttonestekaupan tulos parani edellisestä vuodesta. Tulosparannus johtui myynnin kasvusta sekä tarkasta kulujen hallinnasta. Rauta-, maatalousja puutarhakaupan tulos oli voimakkaasti tappiollinen. Suurimpina syinä tuloksen heikkenemiseen olivat Salon uuden Kodin Terran hidas liikkeellelähtö, joka osaltaan johtuu talouden hiljentyneestä rakennustoiminnasta. Matkailuja ravitsemiskaupan tulos jäi selvästi edellisestä vuodesta. Tulosta rasitti kulutuskäyttäytymisen muutos, mikä näkyi selvästi juomakaupan vähenemisenä. Lisäksi tulosta heikensi hotellin alhainen käyttöaste. Loppuvuonna Lohjan ravintolamaailman kilpailutilanne muuttui olennaisesti kahden uuden toimijan tullessa markkinoille Autokaupan tulos oli voitollinen, mikä on pitkälti seurausta toimialalla tehdyistä keskittämistoimenpiteistä. 4. INVESTOINNIT JA REALISOINNIT Tilikauden investoinnit olivat 22,5 milj. euroa (ed. vuotena 11,6 milj. euroa). Suurimmat investoinnit olivat uudet ABC Lohja toimipiste, S-market Lempola ja Sale Sammatti. Lisäksi tilikauden aikana avattiin Nummelaan Antonio-ravintola ja ravintolat Rosso ja Lohi Lohjalla uudistettiin. PP-Auton Lohjan toiminta keskitettiin Tynninharjun liiketiloihin. Tilikauden aikana on realisoitu mm. PP-Auto Oy:n Lohjalla sijainneet kiinteistöt sekä Salon Joensuunkadun kiinteistö. 3. LIIKEVAIHTO JA TULOS Tilikauden liikevaihto oli 404,3 milj. euroa, jossa on vähennystä viime vuoteen 5,0 %. Eniten liikevaihtoaan menetti autokauppa, jossa vähennystä oli -31,6 %. Päivittäisja käyttötavarakaupan liikevaihdon kehitys oli edelleen vahvasti positiivinen kasvun ollessa + 5,0 % edellisvuodesta. Kasvuun vaikuttivat uudet yksiköt S-market Lempola ja Sale Sammatti sekä myös Lohjan Prisman erittäin positiivinen kehitys. Liikennemyymäläja polttonestekaupan osalta liikevaihto laski -3,4% % edellisvuodesta. Pääasiallinen syy liikevaihdon vähenemiseen oli polttonesteiden alhainen hintataso verrattuna edellisvuoteen. Polttonestekauppa litroissa mitattuna kehittyi selvästi positiivisesti. Uuden ABC Lohjan avaus loppuvuodesta ei vielä vaikuttanut merkittävästi vuoden 2009 liikevaihdon tasoon. Matkailuja ravitsemiskaupan liikevaihto laski selvästi -11,2 % samoin myös rauta-, maatalousja puutarhakaupan liikevaihto laski 12,0 %. Näillä sektoreilla talouden heikko tilanne heijastuu selvimmin liikevaihdon kehittymiseen. Liikevaihto toimialoittain Toteutunut ero ed.v. +/-% milj.euroa milj.euroa Päivittäisja käyttötavarakauppa 215,8 10,2 5,0 Liikennemyymäläja polttonestekauppa 62,5 2,2 3,4 Rauta-,maatalousja puutarhakauppa 68,9 9,4 12,0 Matkailuja ravitsemiskauppa 14,4 1,8 -11,1 Autoja autotarvikekauppa (PP-auto Oy) 39,0 18,0 31.6 Muut toiminnot 3,7 0,1 + 2,8 5. RAHOITUS SSO-yhtymän maksuvalmius on säilynyt hyvänä. Yhtymän likvidit varat olivat tilikauden päättyessä 12,6 milj. euroa (ed. vuotena 14,1 milj. euroa). Lisäksi yhtymällä on nostamatta olevia tililimiittejä 11 milj. euroa. Yhtymän nettorahoituskulut olivat 0,7 milj. euroa (ed.vuonna 0,7 milj. euroa) eli 0,2 % liikevaihdosta (ed. vuotena 0,2 %). Omavaraisuusaste 31.12.2009 oli 52,0 % (ed. vuotena 50,5 %). 6. HENKILÖSTÖ JA ORGANISAATIO SSO-yhtymän henkilöstön keskimääräinen lukumäärä kokoaikaisiksi työsuhteiksi muutettuna oli 1 087 henkilöä (ed. vuotena 1 001). Henkilöstön määrän kasvu on seurausta päivittäisja käyttötavarakaupan toimipaikkojen lisäyksestä sekä uudesta ABC Lohjan toimipisteen avauksesta. Vuoden aikana kokoaikaisten toimihenkilöiden osuus oli keskimäärin 33 % ja osa-aikaisten osuus 67 %. Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä kokoaikaisiksi muutettuna toimialoittain 2009 2008 2007 Päivittäisja käyttötavarakauppa 502 464 436 Rauta-,maatalousja puutarhakauppa 126 104 92 Matkailuja ravitsemiskauppa 152 132 132 Liikennemyymäläja polttonestekauppa 163 143 140 Autokauppa 94 105 121 Tukitoiminnot 50 53 56 YHTYMÄ YHTEENSÄ 1087 1001 977 YHTYMÄ YHTEENSÄ 404,3 21.1 5,0 SSO-yhtymän tilikauden ylijäämä oli 9,0 milj. euroa, mikä on 2,2 % liikevaihdosta. Ylijäämään sisältyy käyttöomaisuuden myyntivoittoja 1,5 milj. euroa. Vuonna 2008 vastaava ylijäämä oli 7,4 milj. euroa, joka oli 1,7 % liikevaihdosta. Lukuun sisältyi 0,4 milj. euron myyntivoitot. Oman pääoman tuotto oli 10,2 % (ed. vuotena 9,1 %) ja sijoitetun pääoman tuotto 10,4 % (ed. vuotena 9,6 %). 26 Eduksesi_042010.indd 26 5.3.2010 09:36:44
Page 1 Page 2 |
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|