Sivu 24 |
teksti ILPO SALONEN | kuvat ISTOCKPHOTO ja JORMA MARSTIO Asiantuntijoina musiikkipsykoterapeutti KAIJA OIVAMÄKI TÄHTINEN, aivotutkija TEPPO SÄRKÄMÖ, Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö sekä professori, musiikin laitoksen johtaja JAAKKO ERKKILÄ, Jyväskylän yliopisto. Musiikilla voi herättää syviä tunteita ja vauhdittaa jopa aivohalvauksesta toipumista. Musiikkiterapia puhuttelee monesti niitäkin, jotka eivät koe saavansa puheeseen perustuvista terapioista riittävää apua. K aija Oivamäki-Tähtinen toimi luokanopettajana ennen kuin opiskeli musiikkija psykoterapeutiksi. Hän kertoo esimerkin musiikin käytöstä arkisessa koulutyössä. Toisinaan ennen matematiikan kokeita laitoin soimaan klassista tai jazzia ja sanoin lapsille, että "löhötkääpä vähän aikaa rennosti pulpetin päällä. Ajatelkaa, että olette harjoitelleet tähän kokeeseen ja osaatte". Oivamäki-Tähtinen ei tehnyt tilastoa, menivätkö kokeet paremmin rentoutuksen kanssa vai ilman sitä. Minulla on sellainen tuntuma, että musiikki sai lapset onnistumaan kokeessa paremmin. Usein he myös pyysivät musiikkia. Tällaisia pieniä juttuja koulussa voisi tehdä paljon enemmän. Hän tarkentaa, että kyse ei ollut musiikkiterapiasta, vaan musiikin terapeuttisesta käytöstä. Jokainen meistä käyttää omassa elämässään musiikkia mielialojen luomiseen ja säätelyyn, ja se voi olla hyvin terapeuttista. Varsinainen musiikkiterapia sen sijaan on ammattilaisen johdolla tehtyä tavoitteellista ja usein rankkaa työtä, kuten muutkin terapiat. Psykoterapian kaltaista hoitoa Olemme Oivamäki-Tähtisen vastaanotolla Helsingin Maunulassa, ja parinkymmenen neliön kokoinen entinen kauppatila on täynnä soittimia. Nurkassa komeilee rumpusetti, seinällä on basso ja sähkökitara, on kaksi sähköpianoa ja huiluja, ja hyllyiltä ja laatikoista löytyy kymmenittäin erilaisia lyömäsoittimia. Musiikkiterapia näyttää olevan hauskaa. Musiikkiterapiaa voidaan verrata psykoterapiaan. Molemmissa tutkitaan, miten ihminen on rakentunut ja miten hänen mielensä voidaan eheyttää. Musiikkiterapiassa soittaminen ja musiikin kuuntelu toimivat apuna, kun terapeutti ohjaa asiakasta käymään läpi menneitä vaiheita ja pääsemään niistä eteenpäin. Oivamäki-Tähtisen asiakkaat tulevat vastaanotolle lääkärin lähetteellä. Monissa tapauksissa asiakas on kokeillut jo muita terapioita, mutta niistä ei ole ollut tarpeeksi apua. Asioiden sanallinen kuvailu ja kertominen ei ole kaikille helppoa, varsinkaan jos taustalla on rankkoja kokemuksia. Ja niitä asiakkailla useimmiten on. Musiikki helpottaa tunnetilojen käsittelyä ja auttaa löytämään uusia ilmaisukeinoja. Samaan tapaan toimivat esimerkiksi taidetai | Terveydeksi!
Page 1 Page 2 Page 3 Page 4 Page 5 Page 6 Page 7 Page 8 Page 9 Page 10 Page 11 Page 12 Page 13 Page 14 Page 15 Page 16 Page 17 Page 18 Page 19 Page 20 Page 21 Page 22 Page 23 Page 24 Page 25 Page 26 Page 27 Page 28 Page 29 Page 30 Page 31 Page 32 Page 33 Page 34 Page 35 Page 36 Page 37 Page 38 Page 39 Page 40 Page 41 Page 42 Page 43 Page 44 Page 45 Page 46 Page 47 Page 48 Page 49 Page 50 Page 51 Page 52 Page 53 Page 54 Page 55 Page 56 Page 57 Page 58 Page 59 Page 60 Page 61 Page 62 Page 63 Page 64 Page 65 Page 66 Page 67 Page 68 Page 69 Page 70 Page 71 Page 72 |
|
|
Miksi näet tämän sivun?
Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.
Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.
|
 |
Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään Flash Player versiota 7.
Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä. |
|