Sivu 72

Vaihtopiirin pitkä historia Paikallisrahojen historia on yhtä vanha kuin rahan historia yleensä. Vaikka ensimmäisten kolikkojen lyöminen helpotti kaupankäyntiä merkittävästi, kaikilla ei ollut käytössään arvometalleja. Paikalliset vaihtoehtoiset maksutavat yleistyivät. 1930-luvun alusta lähtien esimerkiksi Yhdysvalloissa, Englannissa, Saksassa ja Kanadassa on toiminut lukuisia tietyn asian ympärille muodostuneita vaihtopiirejä ja toimintamalleja. Tyypillistä vaihtopiirien historialle on se, että piirejä on perustettu maihin, joissa sosiaaliturva ei ole ollut kehittynyttä ja ihmisten on pitänyt keksiä tapoja selvitä ilman rahaa. "Olen tutustunut vaihtopiirien kautta moniin hyviin ihmisiin", Salla Laurilehto pohtii. A pua pyydetään ja annetaan tuttavien kesken yleensä sen enempää vastapalveluksia ajattelematta. Aina lähellä ei kuitenkaan asu ketään tuttua, jolta voisi pyytää apua lastenhoidossa tai kukkien kastelussa loman aikana. Tällöin ratkaisu ongelmiin saattaa olla vaihtopiiri. Vaihtopiirin perustamiseen ei tarvita kuin joukko ihmisiä, jotka ovat valmiita perehtymään asiaan sen verran, että saavat aikaiseksi vaihtopiirilleen säännöt ja toimivan kirjanpidon. Vaihtopiiri on voittoa tavoittelematon järjestö, jossa yksityiset ihmiset, yritykset ja yhdistykset voivat vaihtaa tavaroita ja palveluita keskenään omalla paikallisrahallaan. "Olennaista on, että osallistujat kokevat keskenään yhteen72 YHT E IS HY VÄ 11/ 200 8 kuuluvuutta. Vaihtopiirin idea on loistava, mutta toimiakseen se vaatii jäseniltä kovan luottamuksen toisiaan kohtaan. Täytyy olla jokin viiteryhmä", kertoo vaihtopiireistä julkaisusarjan kirjoittanut koulutusyrittäjä Salla Laurilehto. Hyvä viiteryhmä on esimerkiksi asukasyhdistys tai vaikka vauvojen ja pienten lasten vanhemmista koostuva vaihtopiiri, jonka kesken vaihdetaan esimerkiksi lastenhoitopalveluja. "Olennaista on myös se, että vaihtopiirissä toimii ihmisiä, joilla on jotain vaihdettavaa. Piiriläiset eivät saa olla liian samanlaisia, jotta kaikki eivät tarjoa esimerkiksi nikkarointipalveluja", Laurilehto sanoo. Vaihtopiirissä maksuvälineenä ei käytetä oikeaa rahaa, vaan piirin keskuudessa pidetään kirjaa siitä, mitä palveluja eri ihmiset ovat tarjonneet tai vastaanottaneet. Seteleiden ja kolikkojen sijaan vaihdot tapahtuvat paikallisrahan välityksellä. Paikallisraha, helsinkiläisittäin "merkkari" tai oululaisittain "käpy", on olemassa vain vaihtopiirin sisäisessä kirjanpidossa. Vaihdettavaa ei tarvitse keksiä päittäin, vaan yhden kanssa voi kuluttaa ja toisen kanssa tienata. Verkostosta löytyy tarvittaessa apua vaikka juhlien järjestelyyn tai ruohonleikkuuseen. Monissa maissa paikallisraha korvaa osittain olematonta sosiaaliturvaa. Vaihtopiiri kaipaa erilaisia ihmisiä Salla Laurilehto tutustui vaihtopiireihin 1990-luvun lopussa Vaasassa koulutetuille naisille suunnatussa Nyckel kvinnor -koulutuksessa. "Ryhmään otettiin yhteyttä ja kysyttiin, olisiko kukaan kiinnostunut tekemään isokyröläisille hankehakemusta, jolla kunta haki EU-tukea vaihtopiirihankkeelleen", hän muistelee. Laurilehto alkoi perehtyä vaihtopiireihin ja pääsi tutustumaan niiden toimintaan EteläEnglantiin. "Siellä on paljon vaihtopiirejä ja kansalaisaktiivisuus muutenkin ihan toisella tasolla kuin Suomessa. Englannissa vaihtopiiritoiminta liittyy paljon ekoasuinalueisiin, kierrättämiseen ja pienviljelyyn." Liittyessään vaihtopiiriin jäsen saa oikeuden käyttää paikallisrahaa vaihtopiirin muiden jäsenten tarjoamien tuotteiden tai palvelujen ostamiseen. Vaihto

Section 1

Section 2

Page 1
Page 2
Page 3
Page 4
Page 5
Page 6
Page 7
Page 8
Page 9
Page 10
Page 11
Page 12
Page 13
Page 14
Page 15
Page 16
Page 17
Page 18
Page 19
Page 20
Page 21
Page 22
Page 23
Page 24
Page 25
Page 26
Page 27
Page 28
Page 29
Page 30
Page 31
Page 32
Page 33
Page 34
Page 35
Page 36
Page 37
Page 38
Page 39
Page 40
Page 41
Page 42
Page 43
Page 44
Page 45
Page 46
Page 47
Page 48
Page 49
Page 50
Page 51
Page 52
Page 53
Page 54
Page 55
Page 56
Page 57
Page 58
Page 59
Page 60
Page 61
Page 62
Page 63
Page 64
Page 65
Page 66
Page 67
Page 68
Page 69
Page 70
Page 71
Page 72
Page 73
Page 74
Page 75
Page 76
Page 77
Page 78
Page 79
Page 80

Miksi näet tämän sivun?

Selaimesi Flash Player on liian vanha tai Javascript ei ole päällä, joten näet julkaisun tekstiversion.

Lukeaksesi julkaisun Digipaper-muodossa asenna/päivitä Flash Player tästä tai laita Javascript päälle.

Digipaper-julkaisun lukeminen edellyttää vähintään
Flash Player versiota 7.


Jos selaimeesi ei ole asennettu ajantasaista Flash Playeriä, voit asentaa tai päivittää sen tästä.
© Copyright 2004-2006 Mederra Oy